Joka uimarin ABCOlympiauimari Matti Rajakylä vetää Urheiluhallit Oy:n kuntouimareiden tekniikkakouluja yhdessä Jani Sievisen kanssa. Uimakoulujen myötä on noussut esiin muutama tärkeä vinkki, joiden avulla uinnista tulee entistä mukavampi liikuntamuoto. ///Tämän saatteen muokkaus, vinkit ovat kyllä käypät. A Älä pelkää vettäSuurin osa meistä pelkää vettä, usein tiedostamattaan. Emme osaa uidessa hengittää luonnollisesti ja puhaltaa ilmaa veteen. Matti suosittelee aina paluuta perusteisiin. Jokaisen uimarin kannattaa “keittää perunoita”. Turvallisissa olosuhteissa voi myös kokeilla, miltä tuntuu, kun puhaltaa keuhkot tyhjäksi ja vajoaa veden alle. Näiden harjoitteiden kautta uimari useimmiten rentoutuu ja uinnista tulee levollisempaa. Oikeaa hengitystä treenaavat myös useimmat kilpauimarit säännöllisesti.B Symmetrinen potku rintauintiinRintauinti lienee suomalaisten suosituin uintityyli ja melkein yhtä monen potkutekniikassa olisi hiottavaa. Rintauinnin potkun pitäisi olla symmetrinen. Jalat vartalon alle ja napakka potku taaksepäin. Vesi on kuin seinä, josta potkaistaan terävästi vauhtia nilkat koukussa. Veden vastuksen ja paineen pitäisi tuntua jalkaholvin alla. Kaveria voi pyytää pitämään käsiä jalkapohjissa, jolloin uimari huomaa, missä veden vastuksen tulisi tuntua.C Lisää tehoaUintiliikkeet tahtovat helposti jäädä liian leppeiksi ///toinen adjektiivi kenties? heppoisiksi?///. Lisää tehoa, voimaa ja räväkkyyttä. Uidessa kannattaa olla ikään kuin mahdollisimman iso. Isoja napakoita liikkeitä, voimalla ja tehokkaasti. Uintitreenin tehokkuutta ei ratkaise aika, eikä matka, vaan intensiteetti. Ui niin, että tulee väsynyt olo.Kuvat:Perunat kiehumaanVedä keuhkot täyteen ilmaa. Pistä kasvot reilusti veteen. Puhalla keuhkot tyhjiksi niin, että vesi kuplii. Uidessa uloshengitys tulee veteen ja vain sisäänhengitys tapahtuu pinnan päällä. Näin myös uintiasento pysyy oikeana.Tennistä mökkirannassaLaita kämmenet vastakkain ja kuvittele lyöväsi tennispalloa rystypuolelta. Kierrä vartaloa tehokkaasti.Saku SammakkoNyppää jalat irti pohjasta, suoraan ylöspäin sammakkoasentoon. Käytä tiukasti vatsalihaksia ja yritä pitää pää paikallaan, vain jalat hyppäävät.SauvakävelylleAqua Sticksit antavat lisää tehoa käsien liikkeille. Joko paikallaan, jalat pohjassa kävellen tai vesijuoksuvyön tai -kenkien kanssa. Muista pistää tehot täysille. ///onko noita sticksejä vielä saatavilla tai mitä muuta voisi käyttää///